Sammaliston Sudet Ry | www.sammalistonsudet.com | sammalistonsudet@gmail.com

lempivaara openvieraskirja
käsipallosalibandyumpihanki ja suofutis kalastussudenpennut

Sammaliston Sudet Ry. on Riihimäen vankilan henkilökunnan perustama urheiluseura, jolla on pitkät perinteet. Seura on alun perin perustettu lokakuun 10. päivänä vuonna 1984 vankilan henkilökunnan ampuma- ja lentopalloharrastuksen tukemiseksi. Toiminta oli tuolloin 80-luvun puolivälissä vilkasta ja seura osallistui lentopallossa 5. sarjaan menestyen omassa piirissään hyvin. Ampumajaosto järjesti useita kymmeniä kilpailuja vuosittain.

Toiminta kuitenkin hiipui ja SaSu Ry. tavallaan vaipui uneen 15 vuodeksi, kunnes vuonna 2000 Riihimäen vankilan nuorempi henkilökunta otti seuran nimen uudestaan käyttöön jälleen lentopalloharrastuksen tukemiseksi. Seuran toiminta alkoi jälleen pontevasti mm. uuden logon suunnittelulla ja värityksen vahvistamisella musta-valkoiseksi. Pikkuhiljaa saatiin myös muita lajeja mukaan seuran toimintaan. Tällä hetkellä SaSu:lla on joukkueet suo- ja umpihankipotkupallossa, salibandyssä, käsipallossa sekä seuralla on myös kalastusjaosto. Lisäksi Sammaliston Sudet järjestävät toimintaa seuran pienimmille; Sudenpennuille.

Tulevaisuus näyttää SaSu:n silmin erittäin positiiviselta, josta osoituksena myös nämä uudet kotisivumme, joissa on tarjolla informaatiota seurastamme sekä keskustelufoorumi, mihin voitte laittaa viestiä seurallemme tai sen jäsenille.

Viihtykää seurassamme.